Kyllikki

Meidän perheen kuopus, Kyllikki, syntyi toukokuussa 2017. Ristimme hänet jo heti syntymän jälkeen pikkuesteriksi, koska hänellä on toisella puolella samanlainen kauluri kuin mummollaan :) Kyllikki on ihanan säpäkkä neiti, joka on mummonsa tavoin pallohullu. Hän jaksaaleikkiä niin kauan aikaa kuin hänelle palloa heitellään :) Kyllikki aloitti näyttelyuransa tammikuussa 2018 käydessään Kajaanissa pentuluokassa ja saaden upeat arvostelut! Hän sai kunniapalkinnon ja myös käytöstä kovasti ❤ Kyllikki on luonteelltaan paljon mummonsa kaltainen, "onneksi" kuitenkin himpun verran rauhallisempi. Lapsien kanssa Kyllikki on ihanan rauhallinen ja osaa olla rauhassa. Vähän innokas Kyllikki on ihmisiä tavatessaan ja vielä harjoitellaan sitä, ettei niin kovasti tarvitse suulla tervehtiä kaikkia :) Kyllikki kun tykkää nakertaa kädestä kirppuja ollessaan innokas 😅😂 Kyllikki on luonteeltaan myös aika toimintakykyinen ja välillä on korvat vähän hukassa. Ihan rohkea pentu, vaikkakin joskus toiset tuntemattomat koirat jännittää, kunnes niiden kanssa pääsee tutuiksi :) Onhan hän aika pienikin, noin 5 kiloa tällä hetkellä, joten aikuispaino jäänee siihen 5,5kg eli hän on meidän perheen pienikokoisin tytteli. Kyllikki syntyi ion pentueeseen ja hänellä onkin 5 sisarusta : 2 siskoa ja 3 veljeä. Isosta pentueesta kuten äitinsäkin, Annikki :)

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

28.12 | 22:18

Hei Marjo! Mitä kuuluu kevään 2022 pentusuunnitelmiin? Edelleen ollaan täällä odotuksen tilassa! Terveisin Outi Rämö Torniosta

...
30.09 | 16:11

Hei! Soitin sinulle tänään keskiviikkona pentusuunnitelmistasi keväälle 2021 ja sovittiin, että soitellaan paremmalla ajalla uudelleen. Näinhän me tehdään:)

...
04.04 | 20:17

Voi pulleroiset <3

...
30.08 | 18:23

Hei! Olemme kiinnostuneita Bostoninterrienin otosta <3 Rotu on tuttu. Boris on ollut tr.llä ja meillä pitkiä aikoja hoidossa viikoista kuukausiin useampana vuon

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS