"Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää.."
Miten se tuntuukin siltä, että mitä enemmän vuosia tulee, sitä nopeammin aika vilisee. Omat lapset kasvaa silmissä ja tuntuu, että
vastahan minä ne ensimmäistä kertaa näin synnytyssalissa... Sama on näiden pentujen kohdalla. Varsinkin niiden kohdalla. Näiden koiranpentujen kehitys on ihan huimaa, kun ajattelee, että ne syntyvät kuuroina ja sokeina
pieninä hamsterinpoikasina..
Ja mitä tekevät nämä pienet 3 ja puoliviikkoiset tyttäret nyt? Enää ei olla sokeita vaan maailmaa katsomaan niin ihanilla ja hellyyttävillä ruskeasilmillä.
Nyt maailma on täynnä uusia ääniä, joita kohti mennään tai suuren kolahduksen sattuessa vähän katsotaan, mikä siellä pentulaatikon ulkopuolella kolisee. Nyt ei vain maata pehmeällä petillä,
nukuta ja syödä vaan nyt jo leikitään kaverin korvilla, kävellään hapuilevin askelin neljällä vähän huteralla jalalla vielä. Nyt yritetään kurkkia laatikonreunojen yli. Enää ei
ole pentulaatikko hiljainen vaan sen täyttää (välillä) haastava murina siskolle/äitille/tätille/mummolle ja kimeä haukunta leikin tiimellyksessä. Täällä elämä siis alkaa pikku hiljaa muuttua
Huvikummuksi. Välillä ehkäpä siellä vierailee Vaahteramäen Eemeli jekkuineen ja ilkitöineen. Kaikki nämä perheen lapsoset tuovat elämää, ääniä ja liikettä tänne Vaajakoskelle.
Tekemistä riittää; on madotusta, pentupakettien väsäämistä, nimien mietintää (rekisteröintikin pitäisi tehdä, kunhan nimet saa lopullisen muotonsa), kynsien leikkaamista, ainaista
pissapyykkien pesemistä, pentutilan pesemistä pentujen ja aikuisten koirien leikittämistä. Hulinaa, vilinää, toimintaa ja ei yhtään tylsää hetkeä :D