Pentublogi 2019

4.1. Ne syntyivät

Siis hui. Tämä kahden pentue en n arki, työt, pienet lapset, harrastukset ja aikuiset koirat ovat verottaneet blogin päivitystä, mutta täältä se tulee vihdoin :)

 

Meidän uudet muruset syntyivät 4.1.2019. Aika hauska yksityiskohta on, että Maikki on taas syntynyt 1.4. :)  Maikki oli aivan kuin äitinsä Tilda. Lämmöt tippuivat alas klo 6.30. Soitin Maikin omistajalle, että nyt se lähtee. Klo 8 vielä lämmöt laski hetken. Klo 10 lämmöt oli jo lähes 37. Maikki oli aika rauhallinen ja keskittynyt. Näimme hänen läähättävän ehkä 3 kertaa. Klo 10.45 Maikkia supisti ja sikiövesiä tuli ulos. Klo 11.15 Maikki tuli minun viereen ja kun häntä siinä supisti, iso määrä sikiönestettä roiskahti suoraan minun päälleni.

 

Soitin eläinlääkäriin ja kysyin neuvoja. 2 eläinlääkäriä sanoi, että odota pari tuntia. 2 muuta eläinlääkäriä sanoi, että tule varmuuden vuoksi paikalle. Pääsimme ylimääräisenä Keksi-suomen Eläinklinikalla. Eläinlääkäri kokeili ja sanoi tuntevansa tassun. Ja jotain muuta. Hän yritti avustaa synnytyksessä 20 minuuttia. Tassu oli kuitenkin todella kaukana. Epäiltiin, olikohan tulossa Masu edellä. Ja ei, ei tapahtunut milliäkään pennun liikkumista. Ja niinhän siinä kävi, että leikkuriin mentiin. Ja siitä alkoi piinalliset hetket  Istuimme Sannan kanssa kauheassa nälässä ja aika hiljaa odotushuoneessa. 

 

Syntyi 4 pentua, joista valitettavasti 1 menehtyi. Maailmaan tuli kuitenkin 2 poikaa ja 1 tyttö ❤️ Pääsimme niitä nopeasti katsomaan. Ja olivatpa ne terhakoita. Kauhea vikinä ja liikehdintä kävi laatikossa. Odottelimme Maikkia. Ja voi että siinä kesti... Lopulta Mamakin pääsi lämpö peiton alle ja antamaan tisua suloisille lapsilleen. Ja mikä äiti hänkin on! Heti tullessaan tolkkuihi hän aloitti pentujen pesun.. Joka jatkui myös kotona. Ja jatkui.... Ja jatkui...

 

Ja jatkui... Siis oikeasti! SE VAIN JATKUI! Maikki pesi pentuja sellaisella intensiteetillä, etten ole ennen sellaista nähnyt  Valvoimme 2 vuorokautta PUTKEEN, kun Maikki vain pesi pentuja liikutellen niitä ympäri pentulaatikkoa. Huoh. Lopulta elämä helpottui ja normaali emon touhu alkoi... Siis syöttöä, unta ja VÄLILLÄ pesua :)

 

Pennut ovat niin suloisia  Meillä on muuten nyt myös pentu, joka on kuin aito rokkistara väritykseltään. Tai Dj. Häneltä löytyy kuulokkeet. Pakko laittaa siitä myöhemmin kuva, koska väritys on niin hauska :D

 

Pennut ovat olleet taas helppoja. Syövät ja nukkuvat. Ne tuplasivat painonsa 7 päivässä. Nyt ne ovat jo 11 päivää vanhoja ja niiden silmät ovat alkaneet aueta  Jo toissapäivänä :) JA hei, Maikista on kuoriutunut kunnon susiemo. Kenelläkään muulla koiralla ei ole ollut vielä asiaa pentulaatikon lähettyvillekään! Jos muut edes lähestyy, Maikki murisee ja näyttää hammasta. MAIKKI, joka normaalisti alistuu kaikkien edessä. Maailman paras äiti pennuileen, taas kerran ❤️

 

Nyt pesä on alkanut tyhjentyä Annikin pennuista ja viimeinen niistä lähtee lauantaina. Sen jälkeen kerkeämme hetken hengähtää, ennen kuin uusi riiviö kausi taas talossamme alkaa ❤️

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

06.02 | 18:12

Hei taas Marjo! Täällä taas kyselen kuulumisia ja pentutilannettasi tälle keväälle!
Eli onko valoa tunnelin päässä?🌝terv. Outi Rämö Torniosta.

...
28.12 | 22:18

Hei Marjo! Mitä kuuluu kevään 2022 pentusuunnitelmiin? Edelleen ollaan täällä odotuksen tilassa! Terveisin Outi Rämö Torniosta

...
30.09 | 16:11

Hei! Soitin sinulle tänään keskiviikkona pentusuunnitelmistasi keväälle 2021 ja sovittiin, että soitellaan paremmalla ajalla uudelleen. Näinhän me tehdään:)

...
04.04 | 20:17

Voi pulleroiset <3

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS