Bostoninterrierin luonne

Luonteesta

Bostoninterrieri on ihmisrakas, seurallinen, älykäs, rohkea ja aktiivinen koira, joka vaatii suhteellisen paljon liikuntaa. Aggressiiviset ja arat bostoninterrierit ovat erittäin harvinaisia. Jalostuksessa tulee pyrkiä kasvattamaan hyväluonteisia bostoninterrierejä, jotka sopeutuvat hyvin nykypäivän elämään. Arkoja, hermostuneita, tai aggressiivisia koiria ei tule käyttää jalostukseen.

Kasvattajan tulee myös kiinnittää huomiota pennunostajien ohjaukseen bostonin kasvattamisessa yhteiskuntakelpoiseksi ja mukavaksi perhekoiraksi. Kasvattajan tulee myös huolehtia siitä, että pentujen kasvuympäristö on riittävän virikkeellinen ja että pennut sosiaalistuvat hyvin ihmiseen. Pennunostajia tulee opastaa määrätietoiseen ja johdonmukaiseen kasvattamiseen, jotta pennusta kasvaisi tasapainoinen ja tottelevainen aikuinen. Älykkäänä koirana bostoni ottaa helposti johtajan aseman perheessä, ellei sitä ohjata riittävästi pienestä pitäen.

Suomessa koirien luonteita arvioidaan luonnetestin ja MH-luonnekuvauksen avulla. Vuosien 1997-2012 välisenä aikana luonnetestiin on osallistunut yhteensä 44 ja MH-luonnekuvaukseen 11 bostonia.

Lisätietoa luonnetestistä

Lisätietoa MH-luonnekuvauksesta

Bostoneiden luonnetestituloksia

Yhteenveto kesän 2009 MH-luonnekuvauksesta bostoninterriereille

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

04.04 | 20:17

Voi pulleroiset <3

...
30.08 | 18:23

Hei! Olemme kiinnostuneita Bostoninterrienin otosta <3 Rotu on tuttu. Boris on ollut tr.llä ja meillä pitkiä aikoja hoidossa viikoista kuukausiin useampana vuon

...
04.07 | 21:17

Pitää taas kiitellä plogista! On ihanaa, kun pääsee seuraamaan pennun kasvua ja kehitystä😊 Kuvia ja videoita katsotaan meillä vähän väliä!

...
02.07 | 00:34

Kyllä Esteri on huolehtivainen äiti! Ressukalla on vaan niin paljon hoidettavaa... Lapsukaiset ovat kovin söpöjä.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS