Mielessäni hiipi kauhukuvat Annikin edellisestä synnytyksestä, kun kohtu oli repeämisvaarassa ja supistuksia ei tullut. Nytkin oli luvassa 5 pentua, joten mistään pienestä pentueesta ei ole kyse. Annikin lämmöt
vaihteli ja tippui koko viikon pikkuhiljaa. Olin varma jo, että ei tästä mitään tule Pessimisti ei pety.
Perjantaina illalla lämmöt tipahtivat 36.5. 12 aikaan lämmöt oli 35.9. Kyttäsin.
Mittasin. Pelkäsin. Maalasin kauhukuvia. Olin jännittynyt. Nukuin yöllä 10 minuuttia. Olin valveilla energiajuoman voimin. Se tunne, kun toinen on kipeä ja ei voi auttaa, on kamala. Ymmärrän nyt isiä, jotka ovat synnytyksessä
mukana. Se on kamalaa olla vierellä avuttomana ja tietäen, ettei voi tehdä mitään. Tämä synnytys erosi Annikin edellisestä ihan täysin. Viimeksi Annikki ei ollut näin kipeä... Hyvä, kun huomasin että
synnytys on alkanut.
Soitin yöllä pari kertaa eläinlääkäri päivystykseen. Aamulla soitin eläinlääkäriin. En voinut olla enää kotona, jos tulee ongelmia. Lääkäriin
päästessämme, silmät hiekkaa väsymyksestä täynnä, päätimme eläinlääkärin kanssa vielä odottamaan. Viimeksi Annikki ei tosiaan supistellut. Nyt supistuksia kyllä tuli välillä,
mutta ne olivat aivan liian heikkoja. Lisäksi oli odotettavissa, että pennut ovat suhteellisen isoja. Ja niinhän ne olivat. Poltot oli liian heikkoja ja eläinlääkärin kanssa päätimme, että nyt on pakko leikata.
Ja niin taas jännitys alkoi.
Pentuja tuli 5: 3 poikaa ja 2 tyttöä. Yksi poika oli vetänyt henkeen nestettä, joten hänen vointiaan seuraamme. Kun Annikkia paikattiin, minä hieroin pentuja Ja sitten
siirsin ne nisälle. Keuhkoihin nestettä vetänyt pentu inisee. Se vähän huolestuttaa, mutta seuraamme tilannetta. Valitettavasti näin pieniä ei voi oikein hoitaa, joten kohtalo määrää, mitä tapahtuu.
Nyt olemme kotona ja siinä samassa yövalvomiset. Ihan kuin olisi taas pieni vauva perheessä. Tämä onneksi kestää vähän vähemmän aikaa.. Onneksi?
Tuhinaa, unta,
tissia, Tuhinaa, unta ja tissiä. Sekä äidin rakkaudentäyteistä hoivaa.